*~~UUTISET & KUULUMISET~~*
10.6.2009 Match show Paltamossa Pertin hallissa. Mukana olivat Anitan räpsyt Aada ja Safira. Safira osallistui pentuluokkaan saaden punaisen nauhan ja sijoittui parhaaksi pennuksi. Aada osallistui ensimmäistä kertaa veteraaneihin, voittaen kanssakilpailijansa. BIS-kehään saimme siis viedä sekä Aadan että Safiran. Aada sijottui loppujen lopuksi BIS-6:ksi ja Safira BIS-2:ksi. Tuomarit olisivat halunneet antaa jaetun 1. sijan, mutta voittaja oli valittava. Mahtava ilta tyttöjen kanssa!


25.5.2009 Nyt on Safira haettu kotiin ja ihana tyttönen hän onkin. Olimme Downslopes-kennelin omistajan luona viikonloppuna yötä ja saimme hieman oppia maltalaisen turkinhoidosta ja näyttelykuntoon saattamisesta. Huh, minkälaista hommaa, mutta kyllä siitä selvitään. Kävimme Sirkan kanssa myös Pellon ryhmänäyttelyissä sunnuntaina ja siellä esiintyi Downslopes White Rosa eli Viola, ollen rotunsa paras. Ryhmäkehiin emme jääneet. Sunnuntaina tulimme takaisin Kajaaniin ja Anita vei Safiran uuteen kotiinsa. :)
12.5.2009 Kesää kohti mennään ja lujaa. Kohta olisi taas aika rokottaa toinen koirista, kunhan vain muistaisi että kumpi. Koirat ovat olleet pariin otteeseen viikon mittaisilla reissuilla Kuhmossa Eskon porukoiden luona hoidossa ja ovat tulleet aina takaisin ehjänä - tosin ehkä hieman pulleampina. Nelli oli kuulemma tippunut jäihin (matalassa kohdassa tosin) ja kömpinyt itse ylös. Ciru nyt vaan on Ciru. Ei sen kummempia.
Itselläni sen verran on tässä ollut kiirettä koulun, sisätautiharjoittelujakson ja töiden kanssa että välillä on ollut parempi laittaa koirat Kuhmoon. Kesä kuitenkin tulee ja kohta helpottaa. Elokuu on minulla ja Eskolla molemmilla lomaa, joten sitten matkailu avartaa. Käytiinhän me jo Haaparannassa jokunen viikonloppu sitten ja tuhlattiin kamalasti rahaa. Mutta nyt on koirien huone sisustettu. Tämä on aivan ihana, nyt täällä kehtaa oikeasti olla.
Ens viikon viikonloppuna on sitten Anitan maltalaisen haku Torniosta vai mistä se nyt olikaan. Samalla oli tarkoitus pyörähtää näyttelyissä Downslopes:n omistajan kanssa. Anitan koira on siis Downslopes White Cloud eli tutummin Safira. Pilviksi sitä on kuitenkin tähän asti käsittääkseni kutsuttu? Kuitenkin. Haemme siis sen piakkoon... :)
8.2.2009 Eipäs ole tullut päivitettyä sivuja laisinkaan. On pitänyt niin kiirettä töiden ja koulun kanssa. Mitään erikoisempaa ei ole sattunut, mitä nyt selvisi se, että Nelli ja Ciru pelkäävät mahdottoman paljon ilotulitteita... Ihan sekaisin menevät molemmat. Itse kävin tamminäyttelyissä katselemassa menoa, ja mukavaahan siellä oli! :) Näki taas paljon ihania koiratuttuja (ja heidän omistajiaan). Volpparikehän missasin ihan täysin, mutta eipä siellä olisi ollutkaan kovin montaa koiraa. Toinen auto ollaan ajateltu Eskon kanssa ostaa, koska on vähän hankalaa kulkea yhdellä, kun minullakin on niin epäsäännölliset menot kouluun ja muualle... Pakko se on ostaa. Kun vaan löytäisi jonkun hyvän ja edullisen......:)

17.9.2008 Kainuun kennelpiirin nuorisojaoston match show! Nelli oli VET4 ja Ciru SIN3! Hieno ilta siis! :) Myös Aada-dallu oli minun esittämänä SIN3 isojen koissujen puolelta.. :)

16.9.2008 Koirilta katsottiin hammastilannetta.. Nellillä heiluivat melkein viimeisetkin alaetuhampaat niin paljon, että ne revittiin pois. Kaksi hammasta sai purkutuomion. Ylärivin hampaat ovat edelleen ihan kunnossa, mutta alarivillä kulmahampaiden välissä on enää yksi hammas, joka todennäköisesti alkaa pian heilumaan sekin...mutta nyt ainakin on helpompi purra luita, kun ei ole heiluvia ja häiritseviä hampaita tiellä.. Cirulta otettiin myös alarivin kulmahammas pois, kun se heilui paljon, ja aiheutti tulehduksia tulehduksen perään. Voi että nämä hammasongelmat ovat näillä pikkukoirilla vaikeita.. hammaskiveä puolestaan eivät antaneet ottaa pois.. Vaikka Cirun pään puristaisi ruuvipenkin väliin, niin se saisi heiluteltua päätään vallattomasti..toivotonta.. :D
11.6.2008 kävimme Kainuun eläinsuojeluyhdistyksen match showssa keskuskoulun kentällä. Cirun ilmoitin pieniin aikuisiin ja Nellin veteraaneihin (vaikka siellä oli sekarotuisten luokkakin..). Ciru sai sinisen nauhan ja oli sitten sinisten kehässä neljäs/ SIN4. Taijan Rasmus-bichon oli myös pienissä ja oli SIN1 ja pääsi täten BIS-kehään. Nelli saavutti veteraaneissa punaisen nauhan ja oli myös veteraanien paras/ vet-PUN1!!! Isossa kehässä emme sijoittuneet.. :) Hieno päivä ja paljon palkintoja, hyvä Nelli ja Ciru!


10.5.2008 kävimme pitkästä aikaa match showssa. Tällä kertaa kilpailuun osallistuivat molemmat koirani. Nellille kerta oli toinen. Nelli oli veteraaniluokassa PUN1, ja kävimme isossa (BIS) kehässä pyörähtämässä sijoittumatta. Ciru sain pienissä aikuisissa punaisen nauhan, mutta ei sijoittunut.